Pääkallokehrääjä

Kun Tali ja Ihantala kesäkuussa 1944 murtuivat, puna-armeijan tie oli avoin. Neuvostojoukot miehittivät Suomen.

Eletään vuotta 1986. Suomen Demokraattinen Tasavalta on itäblokin mallioppilas, jonka rinnalla vain DDR pystyy kilpailemaan. Valpo pitää hajanaisen opposition raudanlujassa kontrollissa. Suomeen sijoitetuissa neuvostotukikohdissa on 90 000 puna-armeijan sotilasta. Suomen liekanaru Kremliin näyttää pysyvältä – kunnes yksi mies päättää muuttaa historian kulun.

Kreml saa viestin, jossa vaaditaan neuvostojoukkojen välitöntä vetämistä Suomesta.Vaatimus näyttää naurettavalta uhittelulta, kunnes viestiin sisältyvän uhkauksen todenperäisyys tarkistetaan.

Mustat Zilit kiidättävät politbyroon jäsenet Kremliin hätäistuntoon. Nöyryytetyn supervallan turvallisuuskoneisto jyrähtää täysille kierroksille kriisin laukaisemiseksi.

Viattomaksi pelinappulaksi joutuu Cambridgessä työskentelevä suomalaissyntyinen tutkija perheineen. Tapahtumat vyöryvät eteenpäin salaisen poliisin soluttamassa syksyisessä Helsingissä, Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa Viipurissa, Lontoossa ja Alpeilla.

Taustakommentit

Muistan elävästi hetken, jolloin sain ajatuksen Pääkallokehrääjän tarinasta. Istuin työpöytäni ääressä ja huomasin löytäneeni ratkaisun ongelmaan, joka oli pitkään vaivannut minua. Halusin kirjoittaa mahdollisimman suureksi, jänittäväksi ja toiminnalliseksi kasvavan kirjan, mutta tarinalle asettamieni vaatimusten mukauttaminen uskottavasti Suomeen ei ollut mahdollista.

Idea oli yksinkertainen: Suomi oli mukautettava sopivaksi tarinalle eikä päinvastoin. Sodan hävinneessä, Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvassa Suomen Demokraattisessa Tasavallassa saattoi tapahtua sellaista, mitä nykyisessä Suomessa ei koskaan saisi uskottavasti tapahtumaan.

Toinen sysäys oli aiemminkin mielessäni käynyt ajatusleikki siitä millainen maa Suomi olisi, jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt sen sodan päätteeksi. Miljöö, henkilöt ja juoni alkoivat tehokkaasti kummuta tästä asetelmasta.

Sijoitin tarinan mahdollisimman lähelle nykypäivää, vuoteen 1986, ja paljastin aiempia tapahtumia epäsuorasti lähinnä henkilöiden taustan ja paikkojen kuvailun kautta – tärkeintä oli saada lukija tempaistuksi tarinaan, ei vyöryttää vaihtoehtoisen Suomen historiaa.

Kirjoitusvaihe oli mielenkiintoinen, koska mielikuvitusta sai käyttää vapaasti paitsi juonen ja henkilöiden, myös tapahtumapaikkojen luomisessa. Pyrin kuitenkin realistiseen kerrontaan ja ankkuroin kaiken mahdollisen todellisiin tapahtumiin ja paikkoihin. Nimenomaan fiktion ja faktan ristiriidasta syntyi kiinnostava jännite juonen taustalle. Tarinassa esiintyy lyhyesti myös tuolloin vaikuttaneita oikeita valtionpäämiehiä esikuntineen.

Oloni oli epävarma tarinaa työstäessäni. Suomessa ei oltu aiemmin julkaistu Pääkallokehrääjän kaltaista kirjaa enkä tiennyt johtuiko se tarjonnan vai kysynnän puutteesta. Kun kirja tuli kauppoihin tuntui mahdottomalta uskoa, että kukaan osaisi tarttua tuntemattoman tekijän esikoisromaaniin. Jonkinlainen viidakkorumpu kuitenkin toimi. Lukijat ja kriitikot olivat tyytyväisiä ja myyntikin ylitti odotukseni.