Itäveri

Juho Nortamo saa tietää, että hänet on vauvana adoptoitu laittomasti. Ulkoministerinä toimivan äidin vastustuksesta huolimatta hän lähtee etsimään oikeita juuriaan.

Totuus osoittautuu vaaralliseksi – koko maailman turvallisuuden kannalta. Mutta on myöhäistä kääntyä takaisin…

Itäveri on huimaava, nykyhetkeen sijoittuva trilleri, jossa sykkivät Suomen lähimenneisyyden kipupisteet.

Kritiikki

”Mystinen uusi Venäjä on innostanut Remeksen jälleen oivalliseen iskuun… Tarinaniskijänä Remeksellä ei ole Suomessa vertaa eikä juuri nyt oikein maailmallakaan.”

Pekka Holopainen, Ilta-Sanomat

”Pakko on jälleen tunnustaa – tarina imee mukaansa kuin vesipyörre.”

Kimmo Rantanen, Turun Sanomat

”Tapahtumat ovat toden ja sadun välimailla niin kuin ne hyvässä trillerissä ovat… Kriitikon työ on työtä. Kerran vuodessa se on huvia. Silloin kun on Remes.”

Matti Mäkelä, Aamulehti

”Viiden edellisen trillerin jäljiltä rima on hilattu korkealle, mutta kannattimilleen se jää tälläkin kertaa. Remes tuntee tempun ja tietää kuinka se tehdään.”

Jukka Anias, Keskipohjanmaa

”Vaikka jännitys on taitavasti rakennettua nousee yksilön moraali romaanin kantavaksi teemaksi… Miten ihmeessä Remes oli osannut uusimman suomalaisen Stasi-epäilynkin ennakoida?”

Annamari Haimi, Kouvolan Sanomat

”Takuulla Itäveri täyttää Remes-fanien toiveet – samaa Suomi-lähtöistä globaalijännäriyttä tämä edustaa kuin edellisetkin.”

Väinö Immonen, Savon Sanomat

Taustakommentit

Luin muutamia vuosia sitten järkyttävistä tapauksista Argentiinan sotilashallinnon ajalta: poliittisilta vangeilta tai ”kadonneilta” viedyt lapset saivat aikuisena kuulla, että heidän vanhemmikseen luulemansa ihmiset olivat tosiasiassa tappaneet heidän biologiset vanhempansa.

Tilanne sysäsi väkisinkin mielikuvituksen liikkeelle. Aloin kehittää tarinaa – se sijoittui aivan eri maailmaan, mutta hankin lisää adoptioita sivuavaa aineistoa. Luin mm. englantilaisesta naisesta, joka löytölapsena ei tiennyt edes todellista kansallisuuttaan tai syntymäaikaansa. Ottovanhemmat olivat kuitenkin säilyttäneet vaatteet, joihin käärittynä hänet oli vauvana löydetty. Niitä nainen edelleen säilytti tärkeimpänä omaisuutenaan, ainoana linkkinään vanhempiinsa.

Loin tarinan, jossa päähenkilö alkaa selvittää todellisia juuriaan ja saa kuulla, että hänen oikea äitinsä oli DDR:ssä osallistunut hänen syntymänsä aikoihin sotilaslääketieteelliseen kokeiluun. En kuitenkaan innostunut tieteellisestä, hiukan kliiniseltä ja steriililtä tuntuvasta suunnasta, vaan halusin tarinan inhimillisemmäksi. Mieluummin lihaa ja verta kuin koeputkia.

Tämän päätöksen jälkeen Itäveri loksahti kohdalleen kuin automaattisesti. Halusin jälleen välttää mustavalkoisia ratkaisuja ja liikkua harmaalla vyöhykkeellä – päähenkilö Juho Nortamo joutuu rysähtämällä uuteen elämäntilanteeseen, kyseenalaistamaan vanhat asenteensa ja astumaan uuteen elämään.

Asetelma lupasi seikkailua Juholle, mutta ennen kaikkea minulle itselleni: tarina veti kohisten mukanaan ja sen kirjoittaminen oli sujuvaa ja nautinnollista. Kirjoitin tarinan, jonka itse haluaisin lukea.