Kiirastuli

Keuruun vanha puukirkko poltetaan. Poliisi ja valtamedia pimittävät valokuvan kirkon seinästä, johon on maalattu islamin symboli. Kuva vuodetaan sosiaaliseen mediaan räjähtävin seurauksin.

Samaan aikaan Venäjän Suomeen kohdistama epävakauttaminen ajaa maan rajuun ratkaisuun. Pelastukseksi tarkoitettu puolustusyhteistyö Yhdysvaltojen kanssa repii kuitenkin syvän railon kansalaisten välille.

Amerikkalaisjoukkojen ilmestyminen Suomen kamaralle osoittautuu pian kansakunnan kohtalokkaimmaksi erehdykseksi. Vihapuhe ja someraivo hautautuvat pakokauhuun, kun Kreml turvautuu pirullisimpaan aseeseensa Suomea vastaan: 1300 kilometriä leveä muuri avautuukin portiksi.

Kahtiajakautuneelle kansalle koittaa tuomiopäivän aamu

 

”Ainakaan Ilkka Remeksen ystävät eivät pety. Kiirastuli on juuri sitä mitä he toivoivat.
Ulko-, sisä- ja geopoliittisen todellisuutemme rinnakkaisversiota rakentavan Kiirastulen suurin ansio on tarkkuus, jolla se on kalibroitu ajan hermolle. Sillä osa-alueella Remes on niin taitava, että lähes kaikki teoksen tapahtumat tuntuvat mahdollisilta.”
Petri Immonen, Helsingin Sanomat

”Remeksen romaani avaa kiehtovan ja pelottavan näkymän suomalaiseen sisäpolitiikkaan. Olisiko niin, ettei Kiirastulen vaikuttavin ulottuvuus olisikaan sen kuvaus valloitushaluisesta Venäjästä kiusaamassa pienempiään?”
Tommi Aitio, Kauppalehti

 

TARINAN TAUSTAA

Kun kirjoitin ensimmäistä romaaniani Pääkallokehrääjää, halusin käyttää kansainvälisistä trillereistä tuttuja elementtejä Suomeen sijoitettuna. Eteeni tuli kuitenkin uskottavuuskynnys: Suomi oli kovin vakaa ja maltillinen maa.

Muutin siis Suomen uskottavaksi kansainväliselle trillerille. Sijoitin tapahtumat vaihtoehtoiseen Suomeen, joka oli hävinnyt sodan ja päätynyt DDR:n kaltaiseksi Neuvostoliiton satelliittivaltioksi.

Kun viime syksynä aloin kirjoittaa Kiirastulta, ei tätä uskottavuusongelmaa valitettavasti enää ollut. Kansainväliset kriisit ulottuivat meihin aivan konkreettisesti, sisäiset jännitteet ja kahtiajakautuminen kiristivät yhteiskunnallista ilmapiiriä, puhumattakaan siitä että olimme päätyneet syrjäisestä lintukodosta sotilaspoliittiseen keskiöön. Suomeen kohdistui uhkia, joita edes trillerikirjailijana en ollut aiemmin osannut kuvitella.

Olen tarinoita tehdessäni tottunut yhdistämään totta ja kuviteltua. On hämmentävää seurata, kuinka näitä kahta elementtiä surutta sekoitetaan toisiinsa nykyisin myös valtiollisessa viestinnässä psykologisena vaikutuskeinona.

Vielä hämmentävämpää on nähdä kuinka vaikeaa kansalaisten on hahmottaa näitä piilovaikuttamisen keinoja. Se ei ole ihme, sillä faktan ja fiktion rajaa häilytetään ja todellisuutta rakennetaan poliittisten tarkoitusperien mukaisesti yhä taitavammin.

Panssareiden, hävittäjien ja ohjusten kehityksen rinnalla ihmismielestä on tullut merkittävä taistelutanner, jota varten kehitetään yhä tehokkaampia aseita. Niillä voidaan horjuttaa kansakunnan kollektiivista mielenterveyttä. Eivätkä monet suomalaiset edes huomaa joutumistaan näkymättömän sodankäynnin kohteeksi.

Kaikkein pahinta on kuitenkin se, kun rintamalinjat muodostuvat maan sisälle, omien kansalaisten välille – kun suhtautuminen isoihin haasteisiin ja uhkiin alkaa jakaa aiemmin yksituumaista pientä kansaa. Ja kun vieras valtio alkaa omien etujensa vuoksi hyödyntää ja lietsoa tätä jakautumista.

Sivusin näitä asioita jonkin verran Hornassa ja Jäätyvässä helvetissä, joissa Suomi ajautuu lähiympäristön muutosten ja maailmanpoliittisten tapahtumien vyöryssä vaarallisiin tilanteisiin. Niiden seurauksena maan itsenäisyys tulee vakavasti uhatuksi.

Kiirastulessa suunnittelin pääseväni pelastamaan Suomen tuosta kriisistä. Sitten huomasin, etten voi uskottavasti laittaa vahvasti jakautuneita suomalaisia toimimaan kaavailemassani juonessa.

Tällä kertaa en halunnut muuttaa Suomea tarinalleni sopivaksi, vaan muokkasin tarinan istumaan nyky-Suomeen. Se vaati kuitenkin elementtejä, jotka eivät mahtuneet yhteen kirjaan. Tarina siis jatkuu vielä seuraavassa romaanissani.