Tornado
USA:n ja Venäjän sotilasjohdon salainen tapaaminen Suomessa.
Tasavallan presidentti kateissa.
Ruotsalaisen sukellusveneen 24 miehistön jäsentä loukussa Landsortin syvänteessä.
”Remes on mestari kutomaan jännitystarinaa, joka etenee uskottavasti mikrotasolta globaalille makrotasolle. Tätä taitoa hän on hionut vuosikymmenet. Kansainväliset poliittiset näyttämöt aukeavat lukijan eteen kuin eksoottiset kukat [-]
Tornado värittää jälleen mielenkiintoisen skenaarion siitä, missä nykymaailmassa eletään ja mitä voisi tapahtua suurvaltapolitiikassa seuraavaksi.”
Jari Olavi Hiltunen, Satakunnan Kansa
”Tornado on taidokkaimmin kirjoitettua Remestä, mitä muistan lukeneeni.”
Marku Ånäs, Suomen Kuvalehti
Tarinan taustaa
Kun aloin kirjoittaa Tornadoa oli Eurooppa tyystin erilainen paikka kuin kirjan lähtiessä painoon. Myös Suomen ilmapiiri muuttui nopeudella ja voimalla, jolle ei ole vertaa toisen maailmansodan jälkeisessä historiassa.
Moni arvailujen varassa aikaisemmin ollut seikka on runsaassa puolessa vuodessa todentunut faktaksi. Venäjän sotilastiedustelu GRU on epäonnistunut Ukrainassa ja organisaatiossa on ollut kuohuntaa. Jo aiemmin GRU:n operaatioita on paljastunut lännessä tavalla, joka osoittaa vähintäänkin operatiivisia puutteita sen toiminnassa.
Paljastukset ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu valtavan organisaation aktiivisuudesta. Venäläisvakoojien ujuttamisessa maailmalle Suomi on jo vuosikymmenten ajan ollut perinteinen portti, jonka lopulta suomalaiset itse avasivat selälleen.
Yli 30 000 inkeriläisen niin sanotun paluumuuton Suomeen mahdollistanut päätös junailtiin 1990-luvun alussa salamyhkäisesti, suomettuneesti ja KGB:n ohjaamana. Erittäin merkittävä ja kauaskantoinen ratkaisu tehtiin oudolla tavalla ilman hallituksen ja eduskunnan käsittelyä.
Myös nyt, Tornadon ilmestyessä, Suomen itäinen portti on rakosellaan – poikkeustapauksena koko Euroopassa – ja Suomi myöntää viisumeita henkilöille, joiden todellisista tarkoitusperistä ei ole mitään tietoa. Vain se tiedetään faktisesti, että Venäjä on toistuvasti käyttänyt vakoojiensa ja murharyhmiensä lähettämiseen ulkomaille turistiviisumeita.
Tornadon henkilöihin kuuluu inkerinsuomalainen illegaali eli peitehenkilöllisyyttä käyttävä agentti Jussi Kiuru, joka päällepäin on tavallinen IT-konsultti, mutta joka todellisuudessa hoitaa Suomessa ja Ruotsissa GRU:n tieteellis-teknistä vakoilua, yhtä Venäjän tärkeimmistä ja menestyksekkäimmistä osaamisalueista.
Venäjän lännen heikentämiseksi ja hajottamiseksi toteuttamien operaatioiden onnistumisen arviointia vaikeuttaa olennaisesti se, että yleensä vain sen epäonnistumiset paljastuvat. Toisinaan ilmaantuu kuitenkin tietoja, jotka osoittavat kuinka suurin tavoittein ja resurssein Venäjä toimii ja kuinka häikäilemättömiä keinoja se käyttää.
Venäjän salaisen vaikutus- ja sabotaasitoiminnan mittaluokka on häkellyttävä. Massiivisten tiedusteluorganisaatioidensa ylläpidon lisäksi se on syytänyt satoja miljoonia euroja lännen epävakauttamiseen ja osallistunut esimerkiksi hankkeeseen Montenegron Nato-jäsenyyden estämiseksi liittymisen kynnyksellä.
Tornadossa GRU-vakooja Kiurun tärkein kohde on Ruotsin huippunykyaikainen Blekinge-sukellusveneluokka, joka uhkaa Venäjän herkintä ja kehittyneintä vedenalaista sotilasteknologiaa. Suomessa jää helposti katveeseen se, millainen kummajainen Ruotsi on: rauhanrakentajaksi itsensä profiloinut maa tuottaa suurvaltojen rinnalla uuden polven hävittäjiä ja sukellusveneitä tavalla, johon mikään muu Ruotsin kokoluokan valtio ei lähimainkaan pysty.
Tornadon päähenkilö on ruotsinsuomalainen Arno Laakso, joka on tutustunut sukellusvenevalmistaja Saabilla ohjelmistoinsinöörinä työskentelevään Frida Marttiseen. Hankenilla Helsingissä opiskellessaan Arno on ystävystynyt varakkaasta perheestä lähtöisin olevan Johan Nybergin kanssa ja sekaantunut henkilökohtaisen tragedian vuoksi tämän huumebisneksiin. Kolmikko päätyy oman riskialttiin hankkeensa kautta keskelle Venäjän häikäilemätöntä vaikuttamisoperaatiota.
Sukellusvene Blekinge jää loukkuun Landsortin rotkoon Itämeren syvimmässä kohdassa. Samaan aikaan Königstedtissä Vantaalla on alkamassa huipputapaaminen, joka on ajanut Suomen valtiojohdon puun ja kuoren väliin. Arnon ja Fridan moraali joutuu punnittavaksi ratkaisuissa, joissa on vain katastrofaalisia vaihtoehtoja.
Lohikäärmeen isku
Miljardöörin tyttären sieppaus levillä.
Kiristys joka lyö suurvallat toisiaan vastaan.
Vakooja Suomen ytimessä.
Menestynyt lumilautailija Iris Mattila saa kilpauransa lopetettuaan tarjouksen, josta on vaikea kieltäytyä: miljardööri haluaa pestata hänet tyttärensä opettajaksi. Pian Iriksen oppilas siepataan kesken harjoituksen.
Tytön isää kiristetään vaaralliseen tekoon Kremlin pyhimmässä. Hän värvää lastaan pelastamaan lontoolaisen turvallisuusyrityksen, jonka palveluksessa on juuri aloittanut Suomen tiedustelusta potkut saanut Markus Aura.
GRU:n tapporyhmän peräänsä saava Aura päätyy painajaiseen, johon kytkeytyvät pääministerin erityisavustajan salatut kytkökset, Kiinan suurlähetystön Helsingissä vainoama uiguuriaktivisti sekä salaisuus, josta kärsii koko maailma – ja jonka pimittämiseksi suurvallat ovat valmiita mihin tahansa.
”Lohikäärmeen isku on Remeksen aiempia töitä huolellisemmin laadittu kokonaisuus. Henkilöiden ja kohtausten määrä tuntuu runsaammalta, adrenaliini lukijan suonissa pakottaa kääntämään sivuja.
[-] Vaikka Maamme-laulu ei soi lopussa, Lohikäärmeen isku on Ilkka Remeksen parhaita kirjoja.”
Markus Ånäs, Suomen Kuvalehti
”Ilkka Remes on dominoinut suomalaisia kirjamyyntitilastoja jo yli kahden vuosikymmenen ajan. [-] Lohikäärmeen isku todistaa aukottomasti mistä vakaa suosio johtuu ja mihin Remeksen jännärien bestseller-ominaisuus perustuu. [-] Remestä lukiessa sivut kääntyvät pakkomielteisesti ja tarina täytyy hotkaista muutamana suupalana.”
Tommi Aitio, Salon Seudun Sanomat
Tarinan taustaa
Lohikäärmeen isku alkaa suomalaissotilaiden arkkujen tuonnilla Helsinki-Vantaalle. Heidät surmanneen hyökkäyksen tutkintaan osallistuva Supon virkailija saa poliittisesti ohjatut potkut. Hän alkaa itsenäisesti tutkia asioita totuuden paljastaakseen, ja pääministeri pyrkii estämään puoluettaan uhkaavan skandaalin.
Poliittinen ohjaus puolueiden hyväksi myös todellisessa Suomessa ulottuu kaikille elämänaloille valtiontalouden tarkastustoiminnasta vähävaraisten ongelmapelaajien rahoittamiin puoluejärjestöihin. Rakenteelliseen, piilevään korruptioon puoluevalta ei halua kajota missään oloissa, koska puolueita lähellä olevat ihmiset hyötyvät siitä.
Saman tyyppisiä asetelmia löytyy myös ulkosuhteista. Kun liuta länsimaiden parlamentteja tuomitsi yhdessä taannoin Kiinan puuttumisen EU-maan sisäisiin asioihin, Suomi jättäytyi pois yhteisestä julkilausumasta sumeiksi jäävin ’ei ole tapana’ -perustein, jotka lännessä liitettiin suomettuneisuuteen.
Kiinan kommunistinen puolue kiristää otettaan globaalisti ja on levittänyt vaikutusvaltansa myös Suomeen. Se on systemaattisesti manipuloinut lännen mielipidettä esimerkiksi eräässä koronaan liittyvässä perustavanlaatuisessa kysymyksessä, jota myös Lohikäärmeen iskussa käsitellään.
Tappio Afganistanissa on viimeisin osoitus ihmisoikeuksia polkevien hallintojen vuosia jatkuneesta voittokulusta, jonka edessä demokratiat ovat yhä vakavammin uhattuina. Demokratioiden perustana on kansalaisten luottamus poliitikkoihin ja virkakuntaan. Jos luottamus hapertuu, heikkenee myös demokratia.
Luottamuksen ylläpitämiseksi hallintokoneistoon kohdistuu tiettyjä vaatimuksia. Viimeistään pandemia on kuitenkin Suomessa osoittanut konkreettisesti, kuinka hallinnon valtataisteluissa kansalaisten luottamus on toisarvoista ja ideologiat ohittavat niin kansanterveyden kuin maan edunkin.
Kun kansalaisten luottamus poliitikkoihin ja virkakoneistoon rapautuu, avautuu yhä enemmän väyliä ulkopuolisille voimille, joiden tavoitteena on demokratioiden heikentäminen. Autoritaariset hallinnot hyödyntävät kaikki tilaisuudet hajota ja hallitse –strategiansa toteuttamiseen niin Lohikäärmeen iskussa kuin tosielämässäkin.
Kotkanpesä
SAKSA VOITTI SODAN.
SUOMI ON EKOFASISMIN MALLIOPPILAS.
MUTTA MYRSKY NOUSEE KADUILLA…
Syksyllä 2020 Erika Mannerin on löydettävä CIA:n vakooja Berliinistä — tai muuten hänet teloitetaan.
Saksan salaa lietsomat rotumellakat ovat viemässä USA:n kohti sisällissotaa, ja Saksa on nostamassa oman miehensä Valkoiseen taloon.
Samaan aikaan USA tukee Saksan demokratialiikettä vaarallisella operaatiollaan ja natsivallan romahdus on käsillä.
Taistelu aikaa vastaan ja säälimätön petturijahti vievät Erikan Lappiin ja Alpeille, jossa hän käsittää olevansa keskellä ratkaisevaa taistelua maailmanherruudesta.
”Das Fleisch gehorcht dem Stahl.”
”Liha tottelee terästä.”
”Kuvitteellinen Kotkanpesä on Ilkka Remeksen viimeaikaisista trillereistä kiinnostavin”
Pertti Avola, Helsingin Sanomat
”Kokonaiskuva totalitaristisen järjestelmän kainalossa elävästä Suomesta on hyytävä.”
Kauppalehti, Tommi Aitio
”Kotkanpesä antaa faneille vuotuisen taatun jännitysannoksen. Huolellisesti kehitellyn vaihtoehtoisen historiankulun ansiosta se saattaa tuoda Remekselle myös uusia lukijoita, joita aiemmat turbotrillerit eivät ole kiinnostaneet.”
Juha Sihto, Aamulehti
”Remes antaa jälleen ajattelemisen aihetta. Matka syvästä rauhantilasta turvallisuusympäristön vakavaan horjumiseen voi olla lyhyt.”
Kotimaa, Pekka Särkiö
”Remeksen kieli on aiempaa huolitellumpaa perinteisen vahvuuden, adrenaliinintäyteisen toiminnan, kärsimättä.”
Markus Ånäs, Suomen Kuvalehti
Tarinan taustaa
Kun näin Kiinassa salaa ilmasta käsin kuvattua materiaalia, jossa vartijat siirtävät joukoittain silmiltään ja ranteistaan sidottuja, väriliiveihin puettuja ihmisiä junanvaunuihin, odotin ihmisoikeuksista huolestuneiden eurooppalaisten päättäjien reaktiota.
Niitä ei tullut. Silmät ummistetaan jälleen yksipuoluediktatuurin asteittain raaistuvilta otteilta vaikka jokainen osaa kuvitella, miltä vastaava video Auschwitzin ratapihalta olisi näyttänyt.
Mutta entä jos eurooppalaiset itse eläisivät ihmisoikeusloukkausten kohteena? Jos tunnuksettomat autot keräisivät kansalaisia ”uudelleenkoulutusleireille”?
Ajatus loksahti yhteen erään vanhan tarina-aihioni kanssa, jonka syntyhetken muistan elävästi. Ajoin kirkkaana syyspäivänä Normandiassa amerikkalaisten sotilaiden hautausmaan kyltin ohi ja mielessäni heräsi kysymys siitä, millaisessa Euroopassa eläisimme ellei Yhdysvallat olisi liittynyt sotaan.
Näistä kahdesta tarinaelementistä syntyi Kotkanpesä, jonka tapahtumat sijoittuvat syksyyn 2020. Suomi ja koko Eurooppa näyttävät ulkoisesti samalta kuin nyt. Erona tämän päivän todellisuuteen on se, että natsi-Saksa voitti aikoinaan toisen maailmansodan.
Natsit käyttivät aikakautensa korkeinta teknologiaa teollisen mittakaavan ihmisoikeusrikoksiin. IBM:n lävistinkorttitekniikka teki mahdolliseksi erilaisten ihmisryhmien tunnistamisen ja julmat toimenpiteet.
Nyt tekniikka antaa yksinvaltaiselle hallinnolle huomattavasti tehokkaammat välineet kansalaisten elämän hallitsemiseksi.
Kontrolli ja tiedonkeruu ovat todellisen elämän arkea valtavalle määrälle ihmisiä autoritaarisissa maissa, ja koko ajan enemmän myös meillä demokratioissa — Suomessakin.
Vähitellen, pienin askelin kehittyvässä valvontayhteiskunnassa kansalainen ei edes huomaa, mitä kohti ollaan menossa.
Pyrin tekemään tarinan todellisuudesta mahdollisimman realistisen, uskottavan ja ajankohtaisen. En ole kiinnostunut sepitteellisten kauhukuvien maalailusta.
Demokratialiikkeen katuprotestit leviävät ja turvallisuuskoneisto kiristää otettaan. Näin tapahtuu sekä Kotkanpesässä että tämän hetken todellisessa Euroopassa.
Samaan aikaan kun Valko-Venäjällä janotaan valtaa kansalle, Suomessa kajotaan demokratian kulmakiviin, kun kaikki keinot katsotaan sallituiksi ainoaan oikeaan ajatteluun ja elämäntapaan ohjaamisessa. Unohdetaan, että mikä tahansa yhden totuuden ylivaltaan pyrkivä toiminta on uhka demokratialle.
Kremlin nyrkki
LUOTTAMUS.
PETOS.
MAAILMA SUURSODAN KYNNYKSELLÄ.
Turun meripelastuskeskus vastaanottaa syysyönä hätäsanoman raakaöljylastia kuljettavalta tankkerilta: konehuoneessa palaa ja alus on saanut pohjakosketuksen.
Lähistöllä on ison sotaharjoituksen takia Venäjän laivaston helikoptereita, jotka saavat luvan kuljettaa miehistöä turvaan. Mutta koptereista ei Maarianhaminassa laskeudukaan tankkerin miehistöä. Suomessa herätään aamuun, jollaista kukaan ei olisi uskonut näkevänsä.
Itämerellä puhkeavan kriisin askelmerkit on laadittu Moskovassa kaikkien aikojen hämäykseksi – kunnes löytyy vieläkin ovelampi taho, ja koko maailma joutuu kuilun partaalle.
CIA:n Helsingin asemalla työskentelevä amerikansuomalainen Robert Forsten päätyy taisteluun, jossa ei voi olla voittajia – ja Suomesta uhkaa tulla pahin kärsijä.
”Kremlin nyrkki on yksi hänen parhaista trillereistään. [—] Tarinassa on ytyä ja Forstenista on kehittynyt neuvokas ja lujaotteinen agentti, jossa on särmää niin hyvään kuin pahaankin. [—] Kremlin nyrkki on vahva jännitysromaani. Remeksen muuhun tuotantoon verrattuna se on jopa ihailtavan hillitty ja kompakti seikkailu.”
Aamulehti, Juha Sihto
Kainuun Sanomat, Seppo Turunen
TARINAN TAUSTAA
Kremlin nyrkin alussa tapahtuu se, jota varten Venäjä harjoittelee — ja Suomi varautuu. Suomeen kohdistuu vastaava lennokein ja ohjuksin tapahtuva isku, jollainen tehtiin Saudi-Arabiaan viime viikolla.
Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tämä on Venäjän sotilaallisen toiminnan perusta. Ja nykypäivän teknologialla se on mahdollista lähes kirjaimellisesti.
Kriisi saa kohtalokkaan käänteen, kun venäläisten suunnittelema hämäys, maskirovka, onnistuu turhankin hyvin.
Tilanne eskaloituu Huippuvuorten ja Baltian kautta arvaamattoman nopeasti Naton ja Venäjän väliseksi aseelliseksi yhteenotoksi, joka on johtamassa kolmanteen maailmansotaan.
Tosielämässä suurvaltojen retoriikan koventuessa Suomi on havahtunut palaamaan kohti Venäjää myötäilevää linjaa. Turvallisuuspolitiikastamme vastuussa olevat henkilöt eivät käsittele kysymyksiä, joita Suomi sijaintinsa vuoksi saattaa kohdata. Kremlin nyrkissä niin tehdään.
Venäläiset harjoittelevat asevoiman käyttöä suomalaisia vastaan. Mitä tapahtuu, jos he katsovat sen jossain tilanteessa olevan välttämätöntä tai omalta kannaltaan järkevää?
Tähän halusin löytää vastauksia samalla tavoin kuin hiukan erilaiseen kysymykseen Jäätyvää helvettiä tehdessäni: mitä Suomessa tapahtuu, jos sähkönjakelu estyy pakkasella?
Kremlin nyrkin päähenkilö on Perikadosta tuttu Robert Forsten, CIA:n Helsingin-asemalla työskentelevä amerikansuomalainen.
Vaikka tarinan henkilöt ovat kuvitteellisia, on siinä todellisuuspohjaista materiaalia.
Esimerkiksi Venäjän osallisuutta lännen demokratioissa tapahtuvaan ilmastohuolen lietsomiseen selvitetään parhaillaan monilla tahoilla. Kolmannen valtakunnan teknologisesta edistyneisyydestä kerrotaan todellisin taustoin. Hans Kammlerin johtamassa yksikössä työskenteli Nobel-tason tutkijoita, ja sen tärkeimmän — ”sodankulun kannalta ratkaisevan” — tutkimuksen luonteesta ja joistain yksityiskohdista ollaan selvillä, mutta ei sen tarkoituksesta.
Saksalaisten keskeisesti kehittämä ionimoottori on nykyisin käytössä avaruustutkimuksessa ja satelliittiliiketoiminnassa. Sen eräs soveltamistapa mahdollistaa äänettömän ja vailla liikkuvia osia toimivan lentolaitteen rakentamisen, jollaisen alkeisversion voi nähdä lentävän esimerkiksi videohaulla ”MIT plane ionic wind”.
Samaa periaatetta hyödynnetään joiltain osin B-2 Spirit -häivepommittajassa, johon liittyvä teknologia on poikkeuksellisen salattua. Siihen kirjassa liittyvät seikat perustuvat tietoihin, joita ensimmäisen kerran käsiteltiin Aviation Week & Space Technology -julkaisussa. Asiantuntijatkin yllättäneen tiedon mukaan B-2 lataa elektrostaattisesti runkosiiven etureunansa sekä pakokaasujaan.
Venäläistutkija Eugene Podkletnovin Tampereella tekemä painovoimakenttään liittyvä löytö tunnetaan laajasti ja sen jatkotutkimukseen panostettiin niin ilmailuteollisuuden suurimmissa yrityksissä kuin Nasassakin. Samaa teemaa sivuavasta Euroopan avaruusjärjestön ESAn tutkimuksesta löytyy tietoa esimerkiksi haulla ”ESA gravitational equivalent magnetic field”.
Kirjassa käsitellään myös Suomen puolustautumiseen liittyviä seikkoja. Niiden osalta esitän tarinassa sekä todellisuuspohjaisia että kuvitteellisia ratkaisuja, joita en voi tarkemmin eritellä.
Huomasin puolustussektorin taustatyötä tehdessäni, että monet virkamiehet ja sotilaat joiden tehtävänä on vastata suomalaisten turvallisuudesta silloin, jos vakaviin vaikeuksiin joudutaan, pitävät tärkeänä, että epätodennäköisistä joskin toteutuessaan vaarallisista skenaarioista keskustellaan.
Mitä konkreettisemmin uhkien olemassaolo nähdään, sitä paremmin niihin osataan varautua. Ja varautuminen on pienen, sotilaallisesti haastavassa paikassa sijaitsevan maan elinehto.
Perikato
Kenelle Suomi kuuluu? Ovatko eurooppalaiset arvot uhattuina?
Salainen konservatiivinen verkosto yrittää rajoittaa Euroopassa näkemäänsä islamisoitumista.
Ryhmään on kuitenkin soluttauduttu — ja pian meneillään on maanosan tulevaisuudesta vastuuta kantavien tahojen välinen näkymätön sota.
Minkä verran eurooppalaisten tulisi mukautua maahanmuuton edessä? Pitäisikö länsimaisen kulttuurin edes pyrkiä säilyttämään arvonsa?
Ratkaiseva taistelu on jo alkanut.
Toimittaja Sonja Norvanto tekee vapaaehtoistyötä paperittomien päiväkeskuksessa Helsingissä. Siellä hän saa puhelun ex-poikaystävältään, jonka siunaustilaisuus oli kaksi viikkoa aiemmin.
Sonja turvautuu ystävänsä veljeen, amerikansuomalaiseen Robert Forsteniin, joka työskentelee CIA:n Helsingin-asemalla. Robert päätyy Puolan, Saksan ja USA:n kautta keskelle tunteita kuumentavaa afgaanimiehen pakkopalautusta Helsinki-Vantaalle, jossa kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Arvoituksellisten salamurhien sävyttämä brutaali taistelu huipentuu lopulta ratkaisevaan yhteenottoon, joka käydään suomalaisten sieluista – ja koko Euroopan tulevaisuudesta.
Perikato on Robert Forsten -sarjan ensimmäinen osa.
”Myös juonenpunojana Remes on jälleen esimerkillisen viitseliäs ja kunnianhimoinen. Perikato on turboahdettu toimintacocktail, jossa toisiinsa kytkeytyvät oikeistolaisten miljardöörien kansainvälisen verkoston juonet, pakolaisia auttavien suomalaisten ponnistelut, islamisteiksi epäiltyjen salamurhat eri puolilla Eurooppaa, venäläisten ja amerikkalaisten agenttien röyhkeät ulkomaanoperaatiot ja Robert Forstenin suvun synkät salaisuudet.”
Petri Immonen, Helsingin sanomat
”Suosikki ei petä fanejaan… Remes on punonut todella monipolvisen juonen, jossa liikutaan useammassa aikatasossa, maassa ja maanosassa… Kirja on tiukasti kiinni tässä ajassa. Maahanmuuttoa ja islamisaatiota lähestytään sekä sen kannattajien että vastustajien näkökulmasta.”
Juha Sihto, Aamulehti
TARINAN TAUSTAA
Edellisen kirjani eli Vapauden ristin jälkisanoissa mainitsen käsitteleväni seuraavassa tarinassa asioita, joista virallinen Suomi haluaa vaieta.
Kun tein tuon tarinan tosielämää sivuavaa, geopoliittisesti arkaluontoista teemaa koskevaa taustatyötä, törmäsin kuitenkin asioihin, joita en voinut käsitellä edes fiktiossa. Vaihdoin tarinan aihetta, mutta jollain tavoin aion palata tuohonkin aihepiiriin.
Perikadon lähtötilanne on sama kuin todellisessa elämässä. Maahanmuuttokeskustelusta tuli ärsyke, joka on johtamassa Euroopan kohtalonkysymysten ääreen. Maanosaamme on pidetty suvaitsevaisuuden kehtona, mutta nyt maassa toisensa jälkeen on noussut voimia, jotka yhä kiihtyvällä vauhdilla muuttavat radikaalisti koko Euroopan poliittista perustaa arvaamattoman maanjäristyksen tavoin. Vakiintuneiden puolueiden tekemistä virhearvioista syntyneitä voimia hyödyntävät nyt sekä Yhdysvaltain laitaoikeisto että Kreml.
Perikato sijoittuu vakoilun maailmaan. Halusin siihen sukujuuriltaan suomalaistaustaisen päähenkilön, joka näkee asioitamme tuoreesta ja hiukan ulkopuolisestakin näkökulmasta. Näin syntyi Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystön CIA-asemalle Kaivopuistoon lähetetty amerikansuomalainen Robert Forsten.
Forsten aloittaa asemapaikallaan aikana, joka on monessa mielessä jännitteinen. Suomi on jakautunut kahtia, ja ilmapiiri on kitkainen. Ennennäkemätön pakolaisaalto on pakottanut kansalaiset pohtimaan vakavia kysymyksiä. Mikä on vastuumme hyvinvointivaltiona humanitaarisen kriisin edessä? Ovatko pakkopalautukset oikein? Entä kansalaistottelemattomuus?
Perikadossa salassa toimivat verkostot taistelevat siitä, minkä verran eurooppalaisten yhteiskuntien tulisi mukautua islamilaiseen maahanmuuttoon ja pitäisikö eurooppalaiset arvot pyrkiä säilyttämään.
Tässä kamppailussa Suomi kohtaa myös häirikkönaapurinsa. Venäjän otteet ovat koventuneet kautta linjan. Se hakkeroi, valehtelee, hajottaa, tekee kyberhyökkäyksiä ja surmaa siviilejä.
Yhdysvallat, johon olemme turvallisuutemme varmistamiseksi nojautuneet, kykenee samaan. Suomenkaan suhteen amerikkalaiset eivät toimi pyyteettömästi vaan heidän apunsa on ehdollista. Washington varmistaa aina ja poikkeuksetta ensin omat etunsa ja amerikkalaisten turvallisuuden.
Tämän toteuttamiseksi Yhdysvallat vakoilee niin vihollistensa kuin liittolaistensakin toimintaa. Helsingissä tiedustelua hoitava Forsten törmää turvallisuusviranomaisten painajaiseen. Yhdenkin tulijan pääsy maahan ilman matkustusasiakirjoja oli aiemmin ongelma, johon tartuttiin tiukalla otteella. Nyt Suomessa on äkkiä tuhansittain ihmisiä, jotka ennen tänne saapumistaan ovat kadottaneet tai tuhonneet henkilöasiakirjansa.
Sekava tilanne tarjoaa poikkeuksellisen mahdollisuuden tahoille, jotka haluavat vahingoittaa Suomea. Forstenille alkaa paljastua hyvin vaarallisia salaisuuksia sekä henkilökohtaisessa elämässään että CIA:n virkailijana. Samaan aikaan Suomea revitään hajalle, samoin kuin koko maanosaa – tarkoituksella.
Euroopan pilarit ovat murtumassa taistelussa häikäilemättömien ja piiloteltujen voimien välillä. Toiset niistä pyrkivät pitämään Euroopan avoimena ja liberaalina, toiset taas ajavat rajojen sulkemista ja perinteisten arvojen palauttamista – eikä kumpikaan osapuoli aavista, mitkä voimat kaiken takana tosiasiallisesti vaikuttavat.
Vapauden risti
S
ADAN VUODEN ITSENÄISYYS VEITSENTERÄLLÄ
Syksyinen Suomi kiehuu kriisien keskellä. Venäjä on lähettänyt itärajan yli kymmeniä tuhansia ”turvapaikanhakijoita” murtaakseen USA:n sotilasapuun turvautuneen naapurinsa.
Kansallinen yhtenäisyys romahtaa. Talvisodan hengestä ei some-Suomessa ole häivääkään. Sipilän hallitus kaatuu ja edessä ovat ennenaikaiset vaalit.
Hetki, jota Venäjä on odottanut. Suomi on yksin – sisäisesti eripuraisena, lamaantuneena ja laumasta erillään.
Moskova turvautuu pimeimpiin ja röyhkeimpiin keinoihinsa palauttaakseen Suomen etupiiriinsä, kunnes ryhmä suomalaisia iskee takaisin kaksin verroin ovelammin – tavalla, joka herättää Kremlissäkin kauhua.
Suomen viimeinen vapaustaistelu alkaa.
”Alansa muotovalio… Tekstissä ei töki oikeastaan mikään.”
Markus Ånäs, Suomen Kuvalehti
”Ennen vanhaan teksti olisi ollut poliittisesti vihamielistä. Maailma on nyt antanut aiheet tällaiselle jännärille. Remes käyttää sitä viisaasti hyväksi. Jos suomalainen mies lukee yhden kirjan vuodessa, se on Remes.”
Heikki Haapavaara, Kauppalehti
”… Remes tarjoaa käänteitä ja cliffhangereita kuin vaarallisen vuoristotien hurjapää… tarina kulkee kuin ylirasvattu moottori poliittisine juonitteluineen ja täpärine pelastumisineen.”
Jukka Koskelainen, Helsingin Sanomat
TARINAN TAUSTAA
Suomi täyttää 100 vuotta. Kun aloitin Horna-sarjan neljä vuotta sitten, en tiennyt että siitä tulee neliosainen enkä ymmärtänyt, että sarjan päättävä Vapauden risti ilmestyy juhlavuonna. Tähän aihepiiriin teos kuitenkin teemaltaan sopii.
Vapauden risti kertoo Suomesta, joka joutuu lunastamaan uudelleen itsenäisyytensä. Onnistumisen esteenä on kansalaisten keskinäinen eripura, kuten 100 vuotta sitten. Nyt erimielisyydet koskevat muun muassa suhtautumista turvapaikanhakijoihin, Natoon liittymiseen ja Venäjään.
Kaikkia näitä jakolinjoja Venäjä manipuloi Vapauden ristissä parhaansa mukaan, sillä valtion toimintakyky on suoraan verrannollinen kansalaisten toisiaan ja valtiokoneistoa kohtaan tunteman luottamuksen kanssa.
Pakolaiskriisin myötä päättäjät, viranomaiset ja kansalaiset joutuivat uudenlaiseen tilanteeseen, kun Suomeen tuli nopeassa tahdissa kymmeniä tuhansia ihmisiä, monet ilman matkustusasiakirjoja. Kuten kaikissa suurissa mullistuksissa, tiedon tarve kansalaisten keskuudessa oli kova. Kriisiviestinnän perussäännöt kuitenkin unohtuivat tai niitä ei haluttu noudattaa. Rasistisen ja asiattoman vihapuheen ja käytöksen hillitsemiseksi päättäjät ja viranomaiset antoivat tietoja valikoiden.
Uutismedia pyrki tasapainottamaan tilannetta aihe-, sana- ja kuvavalinnoin riskeeraten toimintansa objektiivisuuden. Uutisten seuraajalle ei koskaan pitäisi jäädä tunnetta siitä, ettei hänelle syystä tai toisesta kerrota täsmällisesti ja neutraalisti uutistapahtuman kaikkia aspekteja.
Tiedonkulussa ei saisi jäädä katveita, joiden varjossa huhut, liioittelu ja väärät tiedot leviävät. Ne heikentävät yhteiskunnallista koheesiota ja altistavat ulkopuolisille informaatio-operaatioille. Luottamus on pienen kansan tärkein voimavara, ja sen horjuessa päästään vaikuttamaan kansakunnan herkimpään ytimeen.
Tämän vuoksi varsinkaan valtiollisen median luotettavuutta kansalaisten silmissä ei saisi vaarantaa missään oloissa eikä minkään tavoitteen saavuttamiseksi. Tiedonvälitys kuuluu maanpuolustuksen strategisiin ydinalueisiin. Sen toimivuus ei ole poliittinen tai ideologinen kysymys, vaan kansallisen turvallisuuden perusedellytys.
Vapauden ristissä ollaan perimmäisten valtiollisten kysymysten äärellä. Milloin maa on itsenäinen? Milloin maa menettää itsemääräämisoikeutensa?
Samoja kysymyksiä joudutaan pohtimaan todellisessa Suomessa. On mahdollista, että muutama väärä valtiojohdon tai eduskunnan päätös uhkaa itsenäisyyttämme. Tällaisia valintoja saattaa tulla vastaan yhtä lailla idän kuin lännenkin suunnalla. Aiempia itsestäänselvyyksiä muuttuneessa maailmassa ei enää ole. Ennen ajateltiin, että itsenäisyys on kuin raskaus — se joko on tai ei ole. Kuitenkin esimerkiksi syvenevän EU-liittovaltiokehityksen myötä myös osittainen raskaus katsotaan mahdolliseksi.
Suomi joutuu sotilasliittoon kuulumattomana pienenä Venäjän naapurina varmistamaan länsiyhteyttään suostumalla kyseenalaisiinkin EU-sopimuksiin, jollaisia esimerkiksi muilla Pohjoismailla ei ole tarvetta solmia. Emme ole ensimmäistä kertaa puun ja kuoren välissä maantieteellisen sijaintimme vuoksi.
Kun muutin ensimmäisen kerran Lontooseen 1980-luvun alussa päädyin itselleni vieraaseen kulttuuriin, jossa parhaat ystäväni olivat muutaman britin lisäksi Oberstdorfista, Bogotasta, Oslosta ja Lagosista. Paluu opiskelukaupunkiini Turkuun toi minut erilaiseen ympäristöön — ei huonompaan eikä parempaan, vain erilaiseen. Englanti veti minut kuitenkin takaisin, mutta olen käynyt Turussa viime vuosina ja huomannut siellä tapahtuneen valtavan muutoksen.
Nämä asiat tulivat mieleeni Turun terrori-iskun jälkeen. Olen tarinoissani vuosien ajan rikkonut pohjoista lintukotoa mitä erilaisimmin keinoin. Trillereitä tehdessäni olen voinut käsitellä Suomeen liittyviä uhkia, ja niiden parissa lukijani ovat voineet käsitellä pelkojaan, joita viime vuosien uutisvirta on heidän silmiinsä tuonut.
18. elokuuta 2017 Turun kauppatorilla ja sen lähikaduilla ihmisiä murhannut jihadisti muutti todellisuuden tavalla, jota jo jonkin aikaa oli osattu pelätä. Paikallinen poliisipartio toimi ammattimaisesti, toisin kuin valtiojohto ja osa mediasta. Denial, tapahtuneen torjunta tai kiistäminen on ymmärrettävä yksilötason reaktio traumaattiseen kokemukseen, mutta kansalaisten turvallisuudesta vastaavien elinten ja niiden työtä tarkkailevan median pitää pystyä parempaan — ainakin samaan kuin muualla Länsi-Euroopassa.
Siellä ei yritetä häivyttää tosiasioita sanamagialla vaan tartutaan ongelmiin ja tehdään kaikki voitava kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi. Vihapuheen hillitseminen on tärkeää, ettei se aiheuta uutta väkivaltaa, mutta keskeisintä on terrorismin kitkeminen kaikin käytettävissä olevin keinoin. Tiedän, että suomalaisessa turvallisuuskoneistossa on ammattitaitoista väkeä, joka on tilanteeseen turhautunut.
Käsittelen Vapauden ristin päättämässä Horna-sarjassa kuvitteellisen Suomen kokemia uhkia. Nyt tekeillä olevassa romaanissani keskityn todellisen Suomen haasteisiin.
Kiirastuli
Keuruun vanha puukirkko poltetaan. Poliisi ja valtamedia pimittävät valokuvan kirkon seinästä, johon on maalattu islamin symboli. Kuva vuodetaan sosiaaliseen mediaan räjähtävin seurauksin.
Samaan aikaan Venäjän Suomeen kohdistama epävakauttaminen ajaa maan rajuun ratkaisuun. Pelastukseksi tarkoitettu puolustusyhteistyö Yhdysvaltojen kanssa repii kuitenkin syvän railon kansalaisten välille.
Amerikkalaisjoukkojen ilmestyminen Suomen kamaralle osoittautuu pian kansakunnan kohtalokkaimmaksi erehdykseksi. Vihapuhe ja someraivo hautautuvat pakokauhuun, kun Kreml turvautuu pirullisimpaan aseeseensa Suomea vastaan: 1300 kilometriä leveä muuri avautuukin portiksi.
Kahtiajakautuneelle kansalle koittaa tuomiopäivän aamu
”Ainakaan Ilkka Remeksen ystävät eivät pety. Kiirastuli on juuri sitä mitä he toivoivat.
Ulko-, sisä- ja geopoliittisen todellisuutemme rinnakkaisversiota rakentavan Kiirastulen suurin ansio on tarkkuus, jolla se on kalibroitu ajan hermolle. Sillä osa-alueella Remes on niin taitava, että lähes kaikki teoksen tapahtumat tuntuvat mahdollisilta.”
Petri Immonen, Helsingin Sanomat
”Remeksen romaani avaa kiehtovan ja pelottavan näkymän suomalaiseen sisäpolitiikkaan. Olisiko niin, ettei Kiirastulen vaikuttavin ulottuvuus olisikaan sen kuvaus valloitushaluisesta Venäjästä kiusaamassa pienempiään?”
Tommi Aitio, Kauppalehti
TARINAN TAUSTAA
Kun kirjoitin ensimmäistä romaaniani Pääkallokehrääjää, halusin käyttää kansainvälisistä trillereistä tuttuja elementtejä Suomeen sijoitettuna. Eteeni tuli kuitenkin uskottavuuskynnys: Suomi oli kovin vakaa ja maltillinen maa.
Muutin siis Suomen uskottavaksi kansainväliselle trillerille. Sijoitin tapahtumat vaihtoehtoiseen Suomeen, joka oli hävinnyt sodan ja päätynyt DDR:n kaltaiseksi Neuvostoliiton satelliittivaltioksi.
Kun viime syksynä aloin kirjoittaa Kiirastulta, ei tätä uskottavuusongelmaa valitettavasti enää ollut. Kansainväliset kriisit ulottuivat meihin aivan konkreettisesti, sisäiset jännitteet ja kahtiajakautuminen kiristivät yhteiskunnallista ilmapiiriä, puhumattakaan siitä että olimme päätyneet syrjäisestä lintukodosta sotilaspoliittiseen keskiöön. Suomeen kohdistui uhkia, joita edes trillerikirjailijana en ollut aiemmin osannut kuvitella.
Olen tarinoita tehdessäni tottunut yhdistämään totta ja kuviteltua. On hämmentävää seurata, kuinka näitä kahta elementtiä surutta sekoitetaan toisiinsa nykyisin myös valtiollisessa viestinnässä psykologisena vaikutuskeinona.
Vielä hämmentävämpää on nähdä kuinka vaikeaa kansalaisten on hahmottaa näitä piilovaikuttamisen keinoja. Se ei ole ihme, sillä faktan ja fiktion rajaa häilytetään ja todellisuutta rakennetaan poliittisten tarkoitusperien mukaisesti yhä taitavammin.
Panssareiden, hävittäjien ja ohjusten kehityksen rinnalla ihmismielestä on tullut merkittävä taistelutanner, jota varten kehitetään yhä tehokkaampia aseita. Niillä voidaan horjuttaa kansakunnan kollektiivista mielenterveyttä. Eivätkä monet suomalaiset edes huomaa joutumistaan näkymättömän sodankäynnin kohteeksi.
Kaikkein pahinta on kuitenkin se, kun rintamalinjat muodostuvat maan sisälle, omien kansalaisten välille – kun suhtautuminen isoihin haasteisiin ja uhkiin alkaa jakaa aiemmin yksituumaista pientä kansaa. Ja kun vieras valtio alkaa omien etujensa vuoksi hyödyntää ja lietsoa tätä jakautumista.
Sivusin näitä asioita jonkin verran Hornassa ja Jäätyvässä helvetissä, joissa Suomi ajautuu lähiympäristön muutosten ja maailmanpoliittisten tapahtumien vyöryssä vaarallisiin tilanteisiin. Niiden seurauksena maan itsenäisyys tulee vakavasti uhatuksi.
Kiirastulessa suunnittelin pääseväni pelastamaan Suomen tuosta kriisistä. Sitten huomasin, etten voi uskottavasti laittaa vahvasti jakautuneita suomalaisia toimimaan kaavailemassani juonessa.
Tällä kertaa en halunnut muuttaa Suomea tarinalleni sopivaksi, vaan muokkasin tarinan istumaan nyky-Suomeen. Se vaati kuitenkin elementtejä, jotka eivät mahtuneet yhteen kirjaan. Tarina siis jatkuu vielä seuraavassa romaanissani.
Jäätyvä helvetti
Hyökkäys, jota ei voi torjua asein.
Sota, jossa kuolee vain siviilejä.
Rauha, jonka hintana on Suomi.
Viime syksynä ilmestynyt Horna saa nyt jatkoa
Venäläinen tiedustelukone törmää Suomenlahden yllä Finnairin matkustajakoneeseen. Selittämättömät sabotaasi- ja kyberiskut katkaisevat sähköt ja viestiyhteydet koko maasta.
Suomalaiset jäävät uutispimentoon paukkupakkasessa. Pako kuolemanloukoiksi jäähtyvistä asunnoista kiihtyy. Maa on kaaoksessa.
Moskovasta tulee viesti, joka saa valtiojohdon veret seisahtumaan…
Näkymätön vihollinen. Jääkylmä sota. Suomalaiset taistelevat hengestään.
Vuoden kyberteko 2016 -palkinto
”Jäätyvä helvetti saa lukijan pohtimaan omaa varautumistaan poikkeustilanteisiin ja muistuttaa, miksi tietoturvasta huolehtiminen on koko kansakunnan etu.”
Palkintoraati: F-securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen, Valtiovarainministeriön Kyberturvallisuus- ja infrastruktuuriyksikön VAHTI-pääsihteeri Kimmo Rousku, tietoturva-asiantuntija ja -kirjailija Petteri Järvinen, Aalto-yliopiston kyberturvallisuusalan professori Jarno Limnéll
”Remeksen kirjat svengaavat. Tarinat kulkevat kuin suihkuhävittäjät läpi vihollistaivaan. Taattuun Remes-tyyliin Jäätyvä helvetti tähtää, laukaisee ja osuu niin moneen maaliin, että lukijaa hengästyttää.”
Iida Siimes, Voima-lehti
”Jäätyvä helvetti on huima trilleri katastrofin edessä kamppailevan Suomen kohtalosta.”
Antti Raunio, Ruotuväki
”Jäätyvä helvetti on tehokas. Se saattaisi jopa olla totta.”
Anssi Väisänen, Kaleva
”Luin Ilkka Remeksen uusimman. Jäätävän hyvä…kirjaimellisesti.”
Alexander Stubb, Twitter
”Suomi on pahaisen maantieteensä vanki, mutta ilman epäonnista geopoliittista asemaamme meillä tuskin olisi Ilkka Remeksen kaltaista jokasyksyistä järeää viihdyttäjää… Kuten Remeksen edellisessä romaanissa Hornassa myös Jäätyvässä helvetissä fiktio ja todellisuus leikkaavat pelottavalla tavalla. Vaikka juttu on mielikuvituksellinen, sitä ei sovi väittää mitenkään epäuskottavaksi.”
Tommi Aitio, Kauppalehti
”Ilkka Remes kuvittelee karmivan skenaarion Suomen lähitulevaisuudesta.”
Pertti Avola, Helsingin Sanomat
”Ihmettelen, miten kirjailija pystyy vuodesta toiseen ajankohtaisuuteen, kuin tarina jatkuisi suoraan uutisista trillerin sivuille.”
Tarja Hurme, Seura
”Remeksen tarinasta ei vauhtia puutu… Jos haluaa talven kynnyksellä viettää jäätäviä jännityksen hetkiä, kannattaa tarttua Jäätyvään helvettiin.”
Kimmo Rantanen, Turun Sanomat
”Pitkän kirjailijanuransa hiomalla taidolla hän sisällyttää mainiosti reaalimaailman henkilöitä ja mahdollisia tapahtumaketjuja fiktioon ja antaa näin tarinalle pelottavan paljon uskottavuutta. Jäätyvä helvetti on erittäin viihdyttävä teos, jossa juonta maustavat yksilöiden oikeiden ja väärien valintojen vaikutukset.”
Jarmo Innanen, Oma aika
TARINAN TAUSTAA
Vein Hornassa Suomen hankalaan tilanteeseen, josta maa kuitenkin selviytyi. Jäätyvä helvetti kertoo siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi — ja nyt ongelmat kasvavat aivan toisen luokan mittasuhteisiin.
Hornaa tehdessäni kaksi seikkaa sai minut havahtumaan: kuinka jokin ulkopuolinen taho voi halutessaan katkaista sähköt koko Suomesta, ja kuinka kokonaisvaltaisesti elämämme varsinkin talvella perustuu sähköön.
Kaiken tämän taustalla kummitteli tieto siitä, että venäläiset ostavat systemaattisesti ja organisoidusti kiinteistöjä Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta kriittisiltä alueilta. Miksi Venäjä on katsonut tarpeelliseksi aloittaa salaisen operaation tiedusteluun ja operatiiviseen toimintaan soveltuvien tukikohtien hankkimiseksi Suomesta?
Näitä kysymyksiä Lari Vuori ja muut Jäätyvän helvetin henkilöt eivät jouda enää pohtimaan, sillä he joutuvat taistelemaan hengestään äärimmäisissä olosuhteissa. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt tarinaa, jonka käänteitä ei tarvinnut keksiä, vaan ne syntyivät luonnonvoimien tuloksena — ja luonnonvoimaksi pienen maan osalta on luettava myös jättimäisen naapurivaltion asemahdin arvaamaton toiminta.
Pyrin tarinaa tehdessäni realistisesti kuvittelemaan mitä tapahtuu, jos joudumme hybridisodan kohteeksi talvipakkasilla. Seuraukset ovat järisyttävät. Jokainen meistä joutuu taistelemaan hengestään niillä keinoilla, joita keksii. Sivistyksen kerros on ohut—pakokauhu ja anarkia leviävät kun maa pimenee, sähköt ja viestiyhteydet katkeavat, ruokahuolto ontuu ja tänne soluttautuneet erikoisjoukot tekevät sabotaasi-iskuja.
Maailma on viime aikoina muuttunut dramaattisesti. Meneillään on geopoliittinen valtakamppailu. Venäjän ja lännen välisessä kriisissä Suomenlahti ja Baltia ovat siirtyneet laidalta maalialueeksi, suoraan kansainvälisten uhkakuvien keskiöön.
Jäätyvä helvetti kuvaa tilannetta, johon jokainen suomalainen saattaa joutua sähköstä riippuvaisen yhteiskunnan romahtaessa. Mihinkään aiempaan trilleriin tekemäni taustatutkimus ei ole saanut itseänikin hätkähtämään niin perusteellisesti kuin tätä tarinaa työstäessäni.
Ilkka Remes 