Vapauden risti

 

SADAN VUODEN ITSENÄISYYS VEITSENTERÄLLÄ 

Syksyinen Suomi kiehuu kriisien keskellä. Venäjä on lähettänyt itärajan yli kymmeniä tuhansia ”turvapaikanhakijoita” murtaakseen USA:n sotilasapuun turvautuneen naapurinsa. 

Kansallinen yhtenäisyys romahtaa. Talvisodan hengestä ei some-Suomessa ole häivääkään. Sipilän hallitus kaatuu ja edessä ovat ennenaikaiset vaalit. 

Hetki, jota Venäjä on odottanut. Suomi on yksin – sisäisesti eripuraisena, lamaantuneena ja laumasta erillään. 

Moskova turvautuu pimeimpiin ja röyhkeimpiin keinoihinsa palauttaakseen Suomen etupiiriinsä, kunnes ryhmä suomalaisia iskee takaisin kaksin verroin ovelammin – tavalla, joka herättää Kremlissäkin kauhua.

                                                Suomen viimeinen vapaustaistelu alkaa. 

 

”Alansa muotovalio… Tekstissä ei töki oikeastaan mikään.”

Markus Ånäs, Suomen Kuvalehti 

”Ennen vanhaan teksti olisi ollut poliittisesti vihamielistä. Maailma on nyt antanut aiheet tällaiselle jännärille. Remes käyttää sitä viisaasti hyväksi. Jos suomalainen mies lukee yhden kirjan vuodessa, se on Remes.”

Heikki Haapavaara, Kauppalehti 

”… Remes tarjoaa käänteitä ja cliffhangereita kuin vaarallisen vuoristotien hurjapää… tarina kulkee kuin ylirasvattu moottori poliittisine juonitteluineen ja täpärine pelastumisineen.”

Jukka Koskelainen, Helsingin Sanomat

 

TARINAN TAUSTAA

Suomi täyttää 100 vuotta. Kun aloitin Horna-sarjan neljä vuotta sitten, en tiennyt että siitä tulee neliosainen enkä ymmärtänyt, että sarjan päättävä Vapauden risti ilmestyy juhlavuonna. Tähän aihepiiriin teos kuitenkin teemaltaan sopii.

Vapauden risti kertoo Suomesta, joka joutuu lunastamaan uudelleen itsenäisyytensä. Onnistumisen esteenä on kansalaisten keskinäinen eripura, kuten 100 vuotta sitten. Nyt erimielisyydet koskevat muun muassa suhtautumista turvapaikanhakijoihin, Natoon liittymiseen ja Venäjään.

Kaikkia näitä jakolinjoja Venäjä manipuloi Vapauden ristissä parhaansa mukaan, sillä valtion toimintakyky on suoraan verrannollinen kansalaisten toisiaan ja valtiokoneistoa kohtaan tunteman luottamuksen kanssa.

Pakolaiskriisin myötä päättäjät, viranomaiset ja kansalaiset joutuivat uudenlaiseen tilanteeseen, kun Suomeen tuli nopeassa tahdissa kymmeniä tuhansia ihmisiä, monet ilman matkustusasiakirjoja. Kuten kaikissa suurissa mullistuksissa, tiedon tarve kansalaisten keskuudessa oli kova. Kriisiviestinnän perussäännöt kuitenkin unohtuivat tai niitä ei haluttu noudattaa. Rasistisen ja asiattoman vihapuheen ja käytöksen hillitsemiseksi päättäjät ja viranomaiset antoivat tietoja valikoiden.

Uutismedia pyrki tasapainottamaan tilannetta aihe-, sana- ja kuvavalinnoin riskeeraten toimintansa objektiivisuuden. Uutisten seuraajalle ei koskaan pitäisi jäädä tunnetta siitä, ettei hänelle syystä tai toisesta kerrota täsmällisesti ja neutraalisti uutistapahtuman kaikkia aspekteja.

Tiedonkulussa ei saisi jäädä katveita, joiden varjossa huhut, liioittelu ja väärät tiedot leviävät. Ne heikentävät yhteiskunnallista koheesiota ja altistavat ulkopuolisille informaatio-operaatioille. Luottamus on pienen kansan tärkein voimavara, ja sen horjuessa päästään vaikuttamaan kansakunnan herkimpään ytimeen.

Tämän vuoksi varsinkaan valtiollisen median luotettavuutta kansalaisten silmissä ei saisi vaarantaa missään oloissa eikä minkään tavoitteen saavuttamiseksi. Tiedonvälitys kuuluu maanpuolustuksen strategisiin ydinalueisiin. Sen toimivuus ei ole poliittinen tai ideologinen kysymys, vaan kansallisen turvallisuuden perusedellytys.

Vapauden ristissä ollaan perimmäisten valtiollisten kysymysten äärellä. Milloin maa on itsenäinen? Milloin maa menettää itsemääräämisoikeutensa?

Samoja kysymyksiä joudutaan pohtimaan todellisessa Suomessa. On mahdollista, että muutama väärä valtiojohdon tai eduskunnan päätös uhkaa itsenäisyyttämme. Tällaisia valintoja  saattaa tulla vastaan yhtä lailla idän kuin lännenkin suunnalla. Aiempia itsestäänselvyyksiä muuttuneessa maailmassa ei enää ole. Ennen ajateltiin, että itsenäisyys on kuin raskaus — se joko on tai ei ole. Kuitenkin esimerkiksi syvenevän EU-liittovaltiokehityksen myötä myös osittainen raskaus katsotaan mahdolliseksi.

Suomi joutuu sotilasliittoon kuulumattomana pienenä Venäjän naapurina varmistamaan länsiyhteyttään suostumalla kyseenalaisiinkin EU-sopimuksiin, jollaisia esimerkiksi muilla Pohjoismailla ei ole tarvetta solmia. Emme ole ensimmäistä kertaa puun ja kuoren välissä maantieteellisen sijaintimme vuoksi.

Kun muutin ensimmäisen kerran Lontooseen 1980-luvun alussa päädyin itselleni vieraaseen kulttuuriin, jossa parhaat ystäväni olivat muutaman britin lisäksi Oberstdorfista, Bogotasta, Oslosta ja Lagosista. Paluu opiskelukaupunkiini Turkuun toi minut erilaiseen ympäristöön — ei huonompaan eikä parempaan, vain erilaiseen. Englanti veti minut kuitenkin takaisin, mutta olen käynyt Turussa viime vuosina ja huomannut siellä tapahtuneen valtavan muutoksen.

Nämä asiat tulivat mieleeni Turun terrori-iskun jälkeen. Olen tarinoissani vuosien ajan rikkonut pohjoista lintukotoa mitä erilaisimmin keinoin. Trillereitä tehdessäni olen voinut käsitellä Suomeen liittyviä uhkia, ja niiden parissa lukijani ovat voineet käsitellä pelkojaan, joita viime vuosien uutisvirta on heidän silmiinsä tuonut.

18. elokuuta 2017 Turun kauppatorilla ja sen lähikaduilla ihmisiä murhannut jihadisti muutti todellisuuden tavalla, jota jo jonkin aikaa oli osattu pelätä. Paikallinen poliisipartio toimi ammattimaisesti, toisin kuin valtiojohto ja osa mediasta. Denial, tapahtuneen torjunta tai kiistäminen on ymmärrettävä yksilötason reaktio traumaattiseen kokemukseen, mutta kansalaisten turvallisuudesta vastaavien elinten ja niiden työtä tarkkailevan median pitää pystyä parempaan — ainakin samaan kuin muualla Länsi-Euroopassa.

Siellä ei yritetä häivyttää tosiasioita sanamagialla vaan tartutaan ongelmiin ja tehdään kaikki voitava kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi. Vihapuheen hillitseminen on tärkeää, ettei se aiheuta uutta väkivaltaa, mutta keskeisintä on terrorismin kitkeminen kaikin käytettävissä olevin keinoin. Tiedän, että suomalaisessa turvallisuuskoneistossa on ammattitaitoista väkeä, joka on tilanteeseen turhautunut.

Käsittelen Vapauden ristin päättämässä Horna-sarjassa kuvitteellisen Suomen kokemia uhkia. Nyt tekeillä olevassa romaanissani keskityn todellisen Suomen haasteisiin.

 

Kategoriat:Yleinen

Kiirastuli

Keuruun vanha puukirkko poltetaan. Poliisi ja valtamedia pimittävät valokuvan kirkon seinästä, johon on maalattu islamin symboli. Kuva vuodetaan sosiaaliseen mediaan räjähtävin seurauksin.

Samaan aikaan Venäjän Suomeen kohdistama epävakauttaminen ajaa maan rajuun ratkaisuun. Pelastukseksi tarkoitettu puolustusyhteistyö Yhdysvaltojen kanssa repii kuitenkin syvän railon kansalaisten välille.

Amerikkalaisjoukkojen ilmestyminen Suomen kamaralle osoittautuu pian kansakunnan kohtalokkaimmaksi erehdykseksi. Vihapuhe ja someraivo hautautuvat pakokauhuun, kun Kreml turvautuu pirullisimpaan aseeseensa Suomea vastaan: 1300 kilometriä leveä muuri avautuukin portiksi.

Kahtiajakautuneelle kansalle koittaa tuomiopäivän aamu

 

”Ainakaan Ilkka Remeksen ystävät eivät pety. Kiirastuli on juuri sitä mitä he toivoivat.
Ulko-, sisä- ja geopoliittisen todellisuutemme rinnakkaisversiota rakentavan Kiirastulen suurin ansio on tarkkuus, jolla se on kalibroitu ajan hermolle. Sillä osa-alueella Remes on niin taitava, että lähes kaikki teoksen tapahtumat tuntuvat mahdollisilta.”
Petri Immonen, Helsingin Sanomat

”Remeksen romaani avaa kiehtovan ja pelottavan näkymän suomalaiseen sisäpolitiikkaan. Olisiko niin, ettei Kiirastulen vaikuttavin ulottuvuus olisikaan sen kuvaus valloitushaluisesta Venäjästä kiusaamassa pienempiään?”
Tommi Aitio, Kauppalehti

 

TARINAN TAUSTAA

Kun kirjoitin ensimmäistä romaaniani Pääkallokehrääjää, halusin käyttää kansainvälisistä trillereistä tuttuja elementtejä Suomeen sijoitettuna. Eteeni tuli kuitenkin uskottavuuskynnys: Suomi oli kovin vakaa ja maltillinen maa.

Muutin siis Suomen uskottavaksi kansainväliselle trillerille. Sijoitin tapahtumat vaihtoehtoiseen Suomeen, joka oli hävinnyt sodan ja päätynyt DDR:n kaltaiseksi Neuvostoliiton satelliittivaltioksi.

Kun viime syksynä aloin kirjoittaa Kiirastulta, ei tätä uskottavuusongelmaa valitettavasti enää ollut. Kansainväliset kriisit ulottuivat meihin aivan konkreettisesti, sisäiset jännitteet ja kahtiajakautuminen kiristivät yhteiskunnallista ilmapiiriä, puhumattakaan siitä että olimme päätyneet syrjäisestä lintukodosta sotilaspoliittiseen keskiöön. Suomeen kohdistui uhkia, joita edes trillerikirjailijana en ollut aiemmin osannut kuvitella.

Olen tarinoita tehdessäni tottunut yhdistämään totta ja kuviteltua. On hämmentävää seurata, kuinka näitä kahta elementtiä surutta sekoitetaan toisiinsa nykyisin myös valtiollisessa viestinnässä psykologisena vaikutuskeinona.

Vielä hämmentävämpää on nähdä kuinka vaikeaa kansalaisten on hahmottaa näitä piilovaikuttamisen keinoja. Se ei ole ihme, sillä faktan ja fiktion rajaa häilytetään ja todellisuutta rakennetaan poliittisten tarkoitusperien mukaisesti yhä taitavammin.

Panssareiden, hävittäjien ja ohjusten kehityksen rinnalla ihmismielestä on tullut merkittävä taistelutanner, jota varten kehitetään yhä tehokkaampia aseita. Niillä voidaan horjuttaa kansakunnan kollektiivista mielenterveyttä. Eivätkä monet suomalaiset edes huomaa joutumistaan näkymättömän sodankäynnin kohteeksi.

Kaikkein pahinta on kuitenkin se, kun rintamalinjat muodostuvat maan sisälle, omien kansalaisten välille – kun suhtautuminen isoihin haasteisiin ja uhkiin alkaa jakaa aiemmin yksituumaista pientä kansaa. Ja kun vieras valtio alkaa omien etujensa vuoksi hyödyntää ja lietsoa tätä jakautumista.

Sivusin näitä asioita jonkin verran Hornassa ja Jäätyvässä helvetissä, joissa Suomi ajautuu lähiympäristön muutosten ja maailmanpoliittisten tapahtumien vyöryssä vaarallisiin tilanteisiin. Niiden seurauksena maan itsenäisyys tulee vakavasti uhatuksi.

Kiirastulessa suunnittelin pääseväni pelastamaan Suomen tuosta kriisistä. Sitten huomasin, etten voi uskottavasti laittaa vahvasti jakautuneita suomalaisia toimimaan kaavailemassani juonessa.

Tällä kertaa en halunnut muuttaa Suomea tarinalleni sopivaksi, vaan muokkasin tarinan istumaan nyky-Suomeen. Se vaati kuitenkin elementtejä, jotka eivät mahtuneet yhteen kirjaan. Tarina siis jatkuu vielä seuraavassa romaanissani.

Kategoriat:Yleinen

Jäätyvä helvetti

Jäätyvä helvettiHyökkäys, jota ei voi torjua asein.

Sota, jossa kuolee vain siviilejä.

Rauha, jonka hintana on Suomi.

 

Viime syksynä ilmestynyt Horna saa nyt jatkoa

Venäläinen tiedustelukone törmää Suomenlahden yllä Finnairin matkustajakoneeseen. Selittämättömät sabotaasi- ja kyberiskut katkaisevat sähköt ja viestiyhteydet koko maasta.

Suomalaiset jäävät uutispimentoon paukkupakkasessa. Pako kuolemanloukoiksi jäähtyvistä asunnoista kiihtyy. Maa on kaaoksessa.

Moskovasta tulee viesti, joka saa valtiojohdon veret seisahtumaan…

Näkymätön vihollinen. Jääkylmä sota. Suomalaiset taistelevat hengestään.

Vuoden kyberteko 2016 -palkinto
”Jäätyvä helvetti saa lukijan pohtimaan omaa varautumistaan poikkeustilanteisiin ja muistuttaa, miksi tietoturvasta huolehtiminen on koko kansakunnan etu.”
Palkintoraati: F-securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen, Valtiovarainministeriön Kyberturvallisuus- ja infrastruktuuriyksikön VAHTI-pääsihteeri Kimmo Rousku, tietoturva-asiantuntija ja -kirjailija Petteri Järvinen, Aalto-yliopiston kyberturvallisuusalan professori Jarno Limnéll

”Remeksen kirjat svengaavat. Tarinat kulkevat kuin suihkuhävittäjät läpi vihollistaivaan. Taattuun Remes-tyyliin Jäätyvä helvetti tähtää, laukaisee ja osuu niin moneen maaliin, että lukijaa hengästyttää.”
Iida Siimes, Voima-lehti

”Jäätyvä helvetti on huima trilleri katastrofin edessä kamppailevan Suomen kohtalosta.”
Antti Raunio, Ruotuväki

”Jäätyvä helvetti on tehokas. Se saattaisi jopa olla totta.”
Anssi Väisänen, Kaleva

”Luin Ilkka Remeksen uusimman. Jäätävän hyvä…kirjaimellisesti.”
Alexander Stubb, Twitter

”Suomi on pahaisen maantieteensä vanki, mutta ilman epäonnista geopoliittista asemaamme meillä tuskin olisi Ilkka Remeksen kaltaista jokasyksyistä järeää viihdyttäjää… Kuten Remeksen edellisessä romaanissa Hornassa myös Jäätyvässä helvetissä fiktio ja todellisuus leikkaavat pelottavalla tavalla. Vaikka juttu on mielikuvituksellinen, sitä ei sovi väittää mitenkään epäuskottavaksi.”
Tommi Aitio, Kauppalehti

”Ilkka Remes kuvittelee karmivan skenaarion Suomen lähitulevaisuudesta.”
Pertti Avola, Helsingin Sanomat

”Ihmettelen, miten kirjailija pystyy vuodesta toiseen ajankohtaisuuteen, kuin tarina jatkuisi suoraan uutisista trillerin sivuille.”
Tarja Hurme, Seura

”Remeksen tarinasta ei vauhtia puutu… Jos haluaa talven kynnyksellä viettää jäätäviä jännityksen hetkiä, kannattaa tarttua Jäätyvään helvettiin.”
Kimmo Rantanen, Turun Sanomat

”Pitkän kirjailijanuransa hiomalla taidolla hän sisällyttää mainiosti reaalimaailman henkilöitä ja mahdollisia tapahtumaketjuja fiktioon ja antaa näin tarinalle pelottavan paljon uskottavuutta. Jäätyvä helvetti on erittäin viihdyttävä teos, jossa juonta maustavat yksilöiden oikeiden ja väärien valintojen vaikutukset.”
Jarmo Innanen, Oma aika

 

TARINAN TAUSTAA

Vein Hornassa Suomen hankalaan tilanteeseen, josta maa kuitenkin selviytyi. Jäätyvä helvetti kertoo siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi — ja nyt ongelmat kasvavat aivan toisen luokan mittasuhteisiin.

Hornaa tehdessäni kaksi seikkaa sai minut havahtumaan: kuinka jokin ulkopuolinen taho voi halutessaan katkaista sähköt koko Suomesta, ja kuinka kokonaisvaltaisesti elämämme varsinkin talvella perustuu sähköön.

Kaiken tämän taustalla kummitteli tieto siitä, että venäläiset ostavat systemaattisesti ja organisoidusti kiinteistöjä Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta kriittisiltä alueilta. Miksi Venäjä on katsonut tarpeelliseksi aloittaa salaisen operaation tiedusteluun ja operatiiviseen toimintaan soveltuvien tukikohtien hankkimiseksi Suomesta?

Näitä kysymyksiä Lari Vuori ja muut Jäätyvän helvetin henkilöt eivät jouda enää pohtimaan, sillä he joutuvat taistelemaan hengestään äärimmäisissä olosuhteissa. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt tarinaa, jonka käänteitä ei tarvinnut keksiä, vaan ne syntyivät luonnonvoimien tuloksena — ja luonnonvoimaksi pienen maan osalta on luettava myös jättimäisen naapurivaltion asemahdin arvaamaton toiminta.

Pyrin tarinaa tehdessäni realistisesti kuvittelemaan mitä tapahtuu, jos joudumme hybridisodan kohteeksi talvipakkasilla. Seuraukset ovat järisyttävät. Jokainen meistä joutuu taistelemaan hengestään niillä keinoilla, joita keksii. Sivistyksen kerros on ohut—pakokauhu ja anarkia leviävät kun maa pimenee, sähköt ja viestiyhteydet katkeavat, ruokahuolto ontuu ja tänne soluttautuneet erikoisjoukot tekevät sabotaasi-iskuja.

Maailma on viime aikoina muuttunut dramaattisesti. Meneillään on geopoliittinen valtakamppailu. Venäjän ja lännen välisessä kriisissä Suomenlahti ja Baltia ovat siirtyneet laidalta maalialueeksi, suoraan kansainvälisten uhkakuvien keskiöön.

Jäätyvä helvetti kuvaa tilannetta, johon jokainen suomalainen saattaa joutua sähköstä riippuvaisen yhteiskunnan romahtaessa. Mihinkään aiempaan trilleriin tekemäni taustatutkimus ei ole saanut itseänikin hätkähtämään niin perusteellisesti kuin tätä tarinaa työstäessäni.

Kategoriat:Yleinen